Tänä aamuna koin että en rakasta itseäni ja kunniota itseäni, se avasi kyynelten padon joka syöksyi ulos sielustani ja tunsin kuinka pato purkautui sisältäni.
Olin eilen tapaamassa erästä ihmistä jonka kanssa toivoisin voivani olla ystävä ja läheinen. Toimin taas samalla tavalla kuin ennenkin, vain hetkittäin olin se kuka oikeasti olen, innostunut ja kiinnostunut toisesta. Silti aina toivon hyvää ja onnellisuutta ihmisille joita kohtaan.
Se johti tähän aamuun sekä eräät kirjoitukset jotka laukaisivat padon auki ja ymmärsin että eilinen kohtaaminen oli tärkeä jotta näkisin miten vähän rakastan itseäni. Kuinka voisin rakastaa toista ihmistä jollen rakasta itseäni?. En voi. Nyt tiedän että pystyn myös parantamaan itseni fyysisesti ja tunteiden tasolla ja olemaan se kuka minä olen.
Olen onnellinen nyt ja tunnen kuinka rakastan itseäni ja läheisiäni, läheisiä ystäviäni jotka ovat olleet sitä vaikka en ole itse kyennyt samaan. Kyyneleet valuavat nytkin koska sielu ei pysty enää pitämään sisällään tätä määrää energiaa :) Muistan tänään kiittää ystäviäni koska ovat olemassa ja kertomaan heille että rakastan heitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti